2019 CO2 emissions per capita / Hiilidioksidipäästöt

Emission data: Global Carbon Project: https://www.icos-cp.eu/science-and-impact/global-carbon-budget/2020

Population data: World Bank: https://data.worldbank.org/indicator/SP.POP.TOTL

Emissions only concern carbon dioxide, other greenhouse gases not included. Emission from land use not included.

White background versions:

reardss2s23ssd2rddersksdf
rdss2s23ssdr2rddsersksdf

EU:n päästökauppajärjestelmä / EU Emission Trading System

Suomeksi

In English

Lähteet / Sources: 


Päästökatto / ETS permit cap: https://www.eea.europa.eu/data-and-maps/daviz/ets-esd-lulucf-and-aviation-3/download.csv

Päästöt, jaetut päästöoikeudet (alakategorioittain) ja mukautetut päästöt. Emissions, distributed permits (by subcategory) and emission proxy. https://www.eea.europa.eu/data-and-maps/data/european-union-emissions-trading-scheme-13/eu-ets-data-download-latest-version/citl_v20.zip/at_download/file

Päästöoikeuksien hinta / Permit price: https://www.quandl.com/data/CHRIS/ICE_C1-ECX-EUA-Futures-Continuous-Contract-1-C1-Front-Month

Ylijäämä / Surplus:
2017-2019: https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/ets/reform/docs/c_2020_2835_en.pdf
https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/ets/reform/docs/c_2019_3288_en.pdf
https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/ets/reform/docs/c_2018_2801_en.pdf

Sitä edeltäviltä vuosilta laskettu päästöjen ja jaettujen päästöoikeuksien erotuksena (ylijäämän muutos) ja sen kumulatiivisena summana (kertynyt ylijäämä). For preceding years, calculated as the difference between emissions and distributed permits.

Oikeudet hyvityksenä päästövähennysprojekteista. Oheisia datoja on sovitettu vuosille. Permits from projects. They are distributed to years with some interpretation. :
2013-2015
https://carbon-pulse.com/19210/
https://ec.europa.eu/clima/news/articles/news_2016050201_en
https://ec.europa.eu/clima/news/articles/news_2016110402_en
https://ec.europa.eu/clima/news/updated-information-exchange-and-international-credit-use-eu-ets_en
https://ec.europa.eu/clima/news/updated-information-exchange-and-international-credit-use-eu-ets-0_en
https://ec.europa.eu/clima/news/updated-information-exchange-and-international-credit-use-eu-ets-1_en
https://ec.europa.eu/clima/news/updated-information-exchange-and-international-credit-use-eu-ets-2_en
https://ec.europa.eu/clima/news/updated-information-exchange-and-international-credit-use-eu-ets-3_en
https://ec.europa.eu/clima/news/updated-information-exchange-and-international-credit-use-eu-ets-4_en

Suomelle pitää kartoittaa hiilineutraaliuspolku

(Blogi on alunperin julkaistu Viitteen sivulla: https://www.viite.fi/2020/04/14/suomelle-pitaa-kartoittaa-hiilineutraaliuspolku/)

Suomen on oltava vuoteen 2035 mennessä hiilineutraali. Hiilineutraalius tarkoittaa nettonollapäästöjä, eli kokonaispäästöjen ja LULUCF-sektorin (eli maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektorin) nielujen tasapainoa. Kehittämälläni hiilineutraaliuslaskurilla voi havainnollistaa hiilineutraaliustavoitteen mukaisia lineaarisia päästövähennyspolkuja erilaisilla vaihtoehtoisilla asetuksilla, kun lähdetään liikkeelle nykyisestä päästötilanteesta. Päästövähennyspoluista voidaan määrittää Suomelle vuosittaiset päästöbudjetit. 

Linkki laskuriin: https://villeseppala.shinyapps.io/neutraali2/

Varalinkki: https://villeseppala.shinyapps.io/neutraali/

Huom: Laskuri voi kaatua liian tiheästä parametrien siirtelystä. Toimettomana oleva laskurii myös sammuu automaattisesti serveriajan säästämiseksi.

Kuva laskurista:

Miksi meidän tulisi asettaa vuosittaiset päästöbudjetit?

  1. Hiilineutraaliutta on vaikea saavuttaa yhtäkkiä siirryttäessä vuodesta 2034 vuoteen 2035. Kuluttajien elämäntyylin ja yritysten energiankäytön muuttaminen vähäpäästöiseksi vie aikansa.  Päästövähennyspolku auttaa vaiheittaiseen siirtymään, jossa ensin toteutetaan helpoimmat päästövähennykset ja samalla varaudutaan ja investoidaan tuleviin vaikeampiin päästövähennyksiin. 
  2. Suomen tuottama lämmitysvaikutus esimerkiksi vuonna 2035 ei riipu sen vuoden hetkittäisistä päästöistä vaan päästöjen historiallisesta kertymästä siihen saakka. Tämän vuoksi päästöjen vähentäminen mahdollisimman nopeasti on tärkeää. Päästöjen rajoittaminen päästöbudjettien suuruisiksi on hiilineutraaliustavoitteen hengen mukaista. EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoitteestakin on johdettu tasaisesti laskevat vuosittaiset päästöbudjetit taakanjako- ja päästökauppasektorille.  

Hiilibudjetti vain nettopäästöille vai erilliset budjetit kokonaispäästöille ja LULUCF-nielulle?

Laskuri kertoo suuntaa antavat vuosittaiset päästöbudjetit ja vaadittavan päästömuutostahdin  kokokaispäästöille ja nielulle ja/tai nettopäästöille, eli kokokaispäästöjen ja nielun summalle. Nettopäästöt määrittävät lämmitysvaikutuksen, joten niiden budjetointi on sinällään riittävää. Nettopäästöbudjetin myötä päästövähennysten painotusta eri sektoreille voitaisiin vaihdella sulavasti tilanteen mukaan.

Erikseen jyvitetyt päästötavoitteet kokonaispäästöille ja nielulle velvoittaisivat kuitenkin paremmin pitkän tähtäimen suunnitelmallisuuteen ja velvollisuuksiin päästövähennystoimissa. Nettopäästötavoitteiden jyvitystä kokonaispäästöjen vähennyksiin ja nielun kasvattamiseen voitaisiin myöhemmin muuttaa, mikäli jomman kumman tavoitteet ovat toista olennaisesti helpompia saavuttaa. Erilliset päästöbudjetit voisivat olla parempi vaihtoehto senkin vuoksi, että LULUCF-nielujen pysyvyyteen ja laskentaan liittyy epävarmuuksia.

Miten hiilibudjettien laskennan lähtötasot tulisi asettaa?

Mistä vuodesta ja päästö/nielu-tasosta lähtien lineaarinen päästövähennyspolku tulisi laskea? Päätös hiilineutraaliustavoitteesta tehtiin vuonna 2019, joten päästöbudjetteja tulisi asettaa aikaisintaan vuodelle 2019. Tällöin vuoden 2018 päästöjä voidaan käyttää lähtötasona ja vuotta 2018 lähtövuotena päästöbudjettien laskennalle. Riittäviä päästötietoja on toistaiseksi myös saatavilla vain vuoteen 2018 asti. Päästöt vaihtelevat paljon peräkkäisten vuosien välillä esim. talvien kylmyyden tai suhdannetilanteen mukaan, joten päästöjen trendi-arvojen käyttäminen on toteutuneita päästöjä järkevämpää satunnaisvaihtelujen minimoimiseksi. 

Vuodelle 2019 ei toki voida enää asettaa sitovaa päästöbudjettia, koska vuosi on jo mennyt. Tämä pätee käytännössä myös vuoteen 2020. Näille vuosille voidaan silti laskea päästövähennyspolun mukaiset päästöt, niin että sitovat päästöbudjetit alkavat vasta myöhempinä vuosina osana samaa päästövähennyspolkua. Lähtövuosi voidaan toki myös asettaa myöhemmäksi ja samalla muuttaa lähtötasoja. 

LULUCF-nielu on ollut viime vuodet erityisen matala. Mikäli mataluutta voidaan pitää erittäin poikkeuksellisena, niin nielun lähtötaso on syytä asettaa trendiarvoakin korkeammaksi. Tämän myötä päästöbudjetti ja Suomen tuottama lämmitysvaikutus pienenee. 

Laskurissa on laitettu oletusarvona vuoden 2035 nielun ja päästöjen suuruudeksi 21,4 miljoona tonnia, mikä vastaan Valtioneuvoston laskelmissaan käyttämää arvoa

Energiaviraston tuoreen tiedotteen mukaan pelkästään Suomen päästökauppasektorin päästöt laskivat 3 miljoonalla tonnilla vuosien 2018 ja 2019 välillä. Laskurin oletusarvoilla kokonaispäästöjen tulisi laskea 2 miljoonalla tonnilla ja nettopäästöjen 2,55 miljoonalla tonnilla vuodessa. Saatamme siis hyvinkin olla oletusarvojen mukaan lasketulla päästövähennyspolulla.

Hiilibudjeteissa tulee olla joustoja vuosien välillä

Vaikka yhteiskunta saataisiin hiilineutraaliuteen tähtäävälle päästövähennyspolulle, niin vuosittaiset päästöt voivat silti poiketa siitä välillä hetkellisesti hyvinkin paljon. Tähän vaikuttavat esimerkiksi edellä mainitut talvien kylmyys/leutous, joka tuo vaihtelua lämmitystarpeeseen ja siten lämmityksen päästöihin, sekä suhdannetilanne, joka tuo vaihtelua yritysten energian tarpeeseen ja siten sen tuotannon päästöihin. EU:n vuosittaiset päästötavoitteet päästökauppa- ja taakanjakosektorilla sisältävät huomattavia joustoja vuosien välillä. Vuosittaisista päästöbudjeteista voitaisiin säätää esim. sitovat viisivuotisbudjetit, jotta satunnaisvaihtelu saataisiin huomioiduksi.  

EU:n ilmastopolitiikka – Osa 2: Taakanjakosektori

Kirjoitus on alunperin julkaistu Viitteen blogissa: https://www.viite.fi/2019/10/23/eun-ilmastopolitiikka-osa-2-taakanjakosektori/

EU:n ilmastopolitiikkaa ja kokonaispäästötavoitteiden saavuttamista koordinoinaan sektorijaon kautta (päästökauppa, taakanjako, lentäminen, LULUCF). Sektoreiden päästöt ja päästötavoitteet on esitetty kuvassa 1. Tutustu tarkemmin tähän sektorijakoon ja etenkin päästökauppasektoriin tämän juttusarjan aiemmassa osassa. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan taakanjakosektorin päästöjä ja päästötavoitteita, etenkin Suomen osalta.

 

1. Tavoitteiden jakaminen maakohtaisiksi tavoitteiksi

Taakanjakosektorilla on tavoite vähentää päästöjä 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 päästötasoon nähden. Nämä vuosien 2020 ja 2030 tavoitteet on jaettu kuvan 2 vasemman osan mukaisiin maakohtaisiin tavoitevähennysprosentteihin, niin että maiden vähennystavoitteiden toteutuminen johtaa yhdessä EU:n taakanjakosektorin tavoitteiden toteutumiseen. Vähennysprosentit on määritelty pitkälti maiden bruttokansantuotteen pohjalta – suurituloisimmilla mailla on kovemmat suhteelliset päästövähennystavoitteet, sillä päästövähennystoimet ovat niissä suhteellisesti edullisempia. Eriävät päästövähennystavoiteprosentit ovat reiluja siinäkin mielessä, että korkean BKT:n maissa on pääsääntöisesti myös korkeammat päästöt. Taulukon oikeaan laitaan on laskettu vaihtoehtoiset päästövähennystavoitteet vuosille 2020 ja 2030, joiden saavuttamisen myötä kaikissa maissa olisi silloin yhtäläiset kasvihuonekaasupäästöt henkeä kohden. Esimerkiksi Suomen vaihtoehtoinen tavoitteet (-18%, -36%) on hyvillä lähellä sovittuja tavoitetta (-16%, -39%).

 

Vuosien 2020 ja 2030 valtiokohtaisista päästötavoitteista ja valtioiden aiemmista päästöistä on laskettu valtioille vuosikohtaiset päästökiintiöt vuodesta 2013 eteenpäin. Vuosien 2021-2030 päästökiintiöt lasketaan tasaisesti laskevana sarjana, jonka loppupisteenä on jäsenmaan vuoden 2030 päästötavoite ja alkupisteenä on jäsenmaan vuosien 2016-2018 päästöjen keskiarvo, asetettuna aikajanalla kohtaan 2020 ja 5 kuukautta. Vuosien 2018 päästöt eivät ole vielä tiedossa(Suomen osalta on ennakkotieto), joten 2021-2030-päästökiintiöiden laskemiseen on tässä kirjoituksessa käytetty vuosien 2016-2017 keskiarvoa(Suomen osalta 2016-2018). Jäsenmaiden päästöt ja päästökiintiöt on esitetty päällekkäin ladottuna kuvassa 3. Kuva osoittaa, että kokonaisuutena maat ovat toistaiseksi pysyneet maakohtaisten kiintiöiden summan alapuolella, mutta taakanjakosektorin päästöt ovat silti kokonaisuutena nousussa.

2 Joustot päästökiintiöissä pysymiseen ja Suomi taakanjakosektorilla.

Päästövähennystavoitteissa on joustoa eri vuosien välillä päästövähennyskauden (2013-2020 tai 2021-2030) aikana. Valtio voi olla tiettyinä vuosina päästövähennyskaudella vuosittaisen päästökiintiön yläpuolella, kunhan se kompensoi ylityksen olemalla päästövähennyskauden aikana vastaavan määrän päästövähennyskiintiön alapuolella.

Kuvassa 4 on ilmaistu Suomen taakanjakosektorin päästöt ja päästökiintiöt. Suomi on kuluvan päästövähennyskauden aikana enemmän alittanut kuin ylittänyt päästökiintiöitään. Menneiden vuosien yhteensä 0,9 miljoonan tonnin alituksen ansiosta Suomi voi vuosina 2019 ja 2020 ylittää vuosittaiset päästökiintiönsä yhteensä 0,9 miljoonalla päästötonnilla.

 

Kaudella 2013-2020 Suomi voi hyvittää yli kiintiön meneviä päästöjään myös Kioton pöytäkirjan
mukaisilla hankepohjaisilla mekanismeilla hankituilla päästöyksiköillä. Suomen tililllä on tällä hetkellä noin 8,5Mt päästöyksiköitä kehitysmaissa toteutetuista päästövähennyshankkeista ja 2,9Mt päästöyksiköitä teollisuusmaissa toteutetuista hankkeista . Päästövähennyskaudella 2021-2030 näitä päästöyksiköitä ei voi enää käyttää taakanjakosektorin päästötavoitteiden saavuttamiseen.

2021-2030-päästövähennyskaudella päästökiintiöissä pysymisessä on kuitenkin joustomahdollisuuksia eri sektoreiden välillä. Suomi voi 2021-2030-kaudella kompesoida taakanjakosektorin päästökiintiön ylityksiä mitätöimällä päästökauppasektorin päästöoikeuksia Yläraja tämän vaihtoehdon käytölle on noin 2% Suomen vuoden 2005 taakanjakosektorin päästöistä vuotta kohden, eli noin 6,8 Mt koko päästövähennyskauden aikana. Suomen pitää ilmoittaa halukkuudestaan kompensoinnin käyttöön vuoden 2019 aikana. Mitätöinti toteutettaisiin siitä päästöoikeuspotista, jonka tulot menevät Suomelle, eli se johtaisi valtion tulojen menetykseen. Suomi voi saada samankaltaista joustoa myös LULUCF-sektorilta, siltä osin kuin Suomen LULUCF-sektorin hiilinielut ovat suurempia kuin Suomelle asetetut nielutavoitteet. Yläraja tämän vaihtoehdon käytölle on noin 1,4% Suomen vuoden 2005 taakanjakosektorin päästöistä vuotta kohden, eli noin 4,8 Mt koko päästövähennyskauden aikana.

Molemmilla päästövähennyskausilla jäsenmaat voivat myös ostaa itselleen toisten maiden käyttämättömiä päästökiintiöitä. Tämä lisää joustavuutta siihen, että päästövähennyksiä toteutetaan siellä, missä se on edullisinta. Näiden kauppojen tuloksia ja kaupankäyntihintoja ei ole kootusti julkisesti esillä missään. Keskitetty julkinen kaupankäyntipaikka maiden välille voisi lisätä ilmastopolitiikan läpinäkyvyyttä.

Mikäli jäsenmaa ei kaikkien joustomekanismienkaan avulla pysy päästövähennyskauden kokonaiskiintiöissään, niin sitä sanktioidaan. Jäsenmaan kiintiön ylitystä vastaava päästömäärä, plus kahdeksan prosenttia sen päälle, poistetaan jäsenmaan seuraavan vuoden päästökiintiöstä.

Joustomekanismien käyttö helpottaa päästökiintiöissä pysymistä, mutta mikäli taakanjakosektorin päästövähennyksiä ei toteuteta, niin joustojen tarve kasvaa jatkuvasti päästökiintiön alentuessa. Myös joustovaihtoehtojen hinta voi koko ajan kallistua, kun myös muiden sektoreiden tavoitteet kiristyvät. Siksi taakanjakosektorilla kannattaa etsiä aktiivisesti päästövähennyskohteita sen eri osa-alueista. Kuvassa 2 Suomen taakanjakosektorin päästöt on jaoteltu osa-alueisiin Tilastokeskuksen tietojen mukaan. Suurimpia taakanjakosektorin päästölähteitä ovat liikenne, maatalous ja rakennusten erillislämmitys (kaukolämpö kuuluu päästökauppasektorille).

3. Päästötavoitteiden kiristäminen kiristäisi taakanjakosektorin päästökiintiöitä

Mikäli EU:n vuoden 2030 kokonaispäästövähennystavoitetta kiristetään, niin ainakin osa kiristyksestä kohdistetaan todennäköisesti taakanjakosektorin maakohtaisten päästökiintiöiden kiristyksiksi. Liitevideolla hahmotellaan, miten kokonaispäästötavoitteen kiristäminen jyvitettäisiin päästökauppa- ja taakanjakosektoreille, ja miten juuri Suomen taakanjakosektorin päästökiintiöt voisivat kiristyä. Kokonaistavoitteen kiristyksestä valtaosa suunnattaisiin todennäköisesti päästökauppasektorille, sillä päästökauppasektorin päästövähennykset ovat toistaiseksi olleet taakanjakosektorin päästövähennyksiä edullisempia toteuttaa.

Ville Seppälä, taloustieteiden jatko-opiskelija ja Keski-Suomen tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja

Liitevideo: EU:n päästövähennystavoitteen ja sen mahdollisen kiristyksen jyvittäminen sektoreille

EU:n ilmastopolitiikka – osa 1: Päästökauppa

(Kirjoitus on alunperin julkaistu Viitteen blogissa: https://www.viite.fi/2019/10/03/eun-ilmastopolitiikka-osa-1-paastokauppa/)

Tässä kirjoituksessa esitellään EU:n päästökaupan toiminta ja pohditaan, että miten sitä voisi kehittää. Päästökauppa on tärkeä osa EU:n ilmastopolitiikkaa, ja kirjoitus alkaa EU:n ilmastotavoitteiden yleislinjojen esittelyllä.

1. Johdanto: EU:n ilmastopolitiikan koordinointi yleisesti

Kuva 1 esittää EU:n kasvihuonekaasupäästöjä ja -päästötavoitteita. EU:n nykyisenä tavoitteena on vähentää kokonaispäästöjä 20% vuoteen 2020 mennessä ja 40% vuoteen 2030 mennessä – verrattuna vuoden 1990 päästötasoon. Vähennysten koordinoimiseksi kokonaispäästöt on jaettu päästökauppasektorin, taakanjakosektorin ja lentämisen päästöihin, ja sektoreille on lentämistä lukuun ottamatta asetettu omat vuosikohtaiset päästötavoitteet/kiintiöt. Moni taho on esittänyt kiristystä vuoden 2030 päästötavoitteeseen. Liitevideo 1 kuvaa, miten tavoitteen kiristäminen voisi vaikuttaa päästökauppa- ja taakanjakosektorien päästötavoitteisiin.

Maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsien päästöjä (LULUCF, Land Use, Land use Change and Forestry)  ei lasketa kokonaispäästöihin, mutta EU laskee ne mukaan ns. nettopäästöihin. Usea taho on esittänyt, että EU:n tulisi saavuttaa hiilineutraalius, eli saada nettopäästöt nollaan, vuoteen 2050 mennessä. LULUCF-päästöille(nieluille) ollaan parhaillaan muodostamassa maakohtaisia tavoitteita vuosille 2021-2030.

Päästökauppasektorin piiriin kuuluvat voimalaitokset ja muut paljon energiaa tuottavat teollisuuslaitokset. Päästökauppasektorin toimijoiden tulee käyttää niiden energiantuotannossa syntyviä päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia. EU vähentää päästökauppasektorin päästöjä vähentämällä toimijoille jakamiensa päästöoikeuksien määrää, niin että määrä vastaa päästökauppasektorin vuotuista päästökiintiötä.

Lentämisen päästöissä ei ole virallisia päästötavoitteita, mutta EU:n komissio tähtää siihen, että ne olisivat 111Mt vuonna 2030. EU laskee lentämisen päästöihin EU:n sisäiset lennot ja EU:sta ulospäin suuntautuvat lennot. Näistä EU:n sisäiset lennot kuuluvat omaan lentopäästökauppajärjestelmäänsä. Lentoyhtiöt voivat myös hankkia päästöoikeuksia varsinaiselta päästökauppasektorilta, siltä osin kun lentopäästökauppajärjestelmän päästöoikeudet eivät riitä.

Taakanjakosektoriin  kuuluvat kaikki ne päästöt, joita ei ole laskettu millekään muulle sektorille. Taakanjakosektorin päästöjen tilkkuisuudesta johtuen niiden koordinointi EU-tasolla on tehotonta. Taakanjakosektorin päästötavoitteet onkin jaettu maakohtaisiin kiintiöihin, ja kukin jäsenmaa koordinoi omia päästövähennystoimiaan. Taakanjakosektoria käydään tarkemmin läpi tämän juttusarjan toisessa osassa.

Tässä tekstissä tutustutaan tarkemmin päästökauppasektoriin.

2. Päästökaupan perusteet

Päästökauppasektoriin piiriin kuuluvat sähkö- ja lämpövoimalaitokset ja muut paljon energiaa tuottavat teollisuuslaitokset. Päästökauppasektorin toimijoiden tulee käyttää energiantuotannosaan syntyviä päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia. Yksi päästöoikeus oikeuttaa yhteen hiilidioksidiekvivalenttitonniin kasvihuonekaasupäästöjä. EU vähentää päästökauppasektorin päästöjä vähentämällä toimijoille jakamiensa päästöoikeuksien määrää vuodesta toiseen (Kuva 2).

Vuodesta 2013 lähtien päästökauppasektorin toimijat ovat hankkineet päästöoikeuksia pääosin EU:n järjestämistä päästöhuutokaupoista. Päästökaupan ideana on jakaa alati niukkenevat päästöoikeudet juuri niille toimijoille, jotka tarvitsevat niitä eniten, eli joille on hankalinta/kalleinta vaihtaa johonkin toiseen energiamuotoon vai vähentää energiankulutusta. Tämä tarve mitataan maksuhalukkuudella, sillä päästöoikeudet jaetaan huutokauppaamalla. Päästöoikeuksien jako ja hinnanmuodostus on esitetty yksinkertaistetulla esimerkillä liitevideossa 2. Päästöhuutokauppojen tulot jaetaan jäsenmaille hyödyttämään kaikki EU-kansalaisia. Huutokauppojen lisäksi toimijat käyvät myös jatkuvasti keskenään kauppaa jo hankituista päästöoikeuksista. Käytännössä kaupankäyntihinta on tehokkailla markkinoilla aina lähes sama kuin päästöhuutokauppojen huutohinta. Markkinahinta riippuu kysynnästä(paljonko eri toimijat ovat valmiita maksamaan päästöoikeuksista) ja tarjonnasta(EU:n jakamien päästöoikeuksien määrä). Markkinahinnan kehitystä voi seurata esimerkiksi täällä: https://www.quandl.com/data/CHRIS/ICE_C1-ECX-EUA-Futures-Continuous-Contract

Kuva 2 osoittaa, että EU jakoi viime vuonna 1893 miljoonaa päästöoikeutta. Päästöoikeuksien vuosittainen leikkaustahti on nyt 38 miljoonaa(1,74 prosenttia vuosien 2008-2012 keskiarvosta) vuodessa edellisen vuoden määrään nähden, vuodesta 2021 alkaen 48 miljoonaa (2,2 prosenttia vuosien 2008-2012 keskiarvosta) vuodessa. Leikkaustahtia pidetään riittämättömänä esimerkiksi Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Viime vuonna päästökauppasektorin toimijat käyttivät 1686 miljoonaa päästöoikeutta, eli ne tuottivat 1686 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia päästöjä. Päästökiintiön ja käytettyjen päästöoikeuksien epäsuhta tarkoittaa, että osa toimijoiden huutokaupoissa hankkimista päästöoikeuksista on jäänyt käyttämättä, ja toimijat voivat käyttää ne milloin vain tulevina vuosina. Päästöoikeuksien ylijäämää on kertynyt jo toimijoille jo aiempinakin vuosina. Keltainen palkki kuvaa ylijäämän suuruutta vuonna 2018.

3. Markkinavakausvaranto

Ilmaston lämpenemisen kannalta on laskennallisesti yhdentekevää(varsinkin hiilidioksidin osalta), että käytetäänkö jaetut päästöoikeudet heti vai vasta tulevina vuosina. Kuitenkin, kun kertynyt ylijäämä purkautuu tulevaisuudessa, voivat päästöt lähteä hetkellisesti kovaankin kasvuun, mikä voi heikentää alati vähenevien päästöjen positiivista dynamiikkaa. Lisäksi ylijäämän kasvu viestii, yhdessä päästöoikeuksien matalan hinnan kanssa, että päästökauppasektorilla oltaisiin helposti pystytty asetettua päästötavoitepolkua suurempiinkin päästöoikeusleikkauksiin(ja täten päästöleikkauksiin) – varsinkin taantumassa, jolloin teollisuuden päästöoikeukskysyntä on normaalia pienempi.

EU on reagoinut ylijäämän kasvuun. Kuva 3 osoittaa, että vuosina 2014-2016 yhteensä 900 miljoonaa päästöoikeutta jätettiin jakamatta, ja ne siirrettiin myöhemmin jaettavaksi (ns. back-loading). Sittemmin EU on luonut markkinavakausvarannon(Market Stability Reserve, MSR) ylijäämän jatkuvampaan säätelyyn. Varantomekanismi alkoi toimimaan tänä vuonna. Se pyrkii tasoittamaan vaihtelua päästöoikeuksien kysynnässä, mutta siihen tehtyjen uudistusten myötä se johtaa myös päästövähennyksiin. Varantomekanismin myötä osaa päästökiintiön mukaisista vuosittain liikkeelle laskettavista päästöoikeuksista ei lasketakaan liikkeelle, vaan ne siirretään markkinavakausvarantoon. Varantoon siirretään päästöoikeuksia vuosittain määrä, joka vastaa 12 prosenttia (24 prosenttia vuosina 2019-2023) arvioidun ylijäämän suuruudesta. Varantoon siirretään päästöoikeuksia vain, jos ylijäämä ylittää 833 Mt (ylempi musta viiva). Mikäli ylijäämä taas tippuu alle 400 Mt (alempi musta viiva) ja mikäli varannossa on oikeuksia, niin EU laskee varannosta liikkeelle 100 Mt päästöoikeuksia vuosittaisen päästökiintiön päälle. Näiden laskentasääntöjen mukaan varantoon siirretään tänä vuonna päästöoikeuksia n. 411 Mt jaettavasta päästökiintiöstä. Ennestään varannossa on vuosien 2014-2016 aikana jakamattomat päästöoikeudet (900 Mt). Kuluvan päästövähennyskauden (2013-2020) päättyessä varantoon siirretään myös sellaiset päästöoikeudet, joita ei eri syistä olla toistaiseksi jaettu (muutamia satoja miljoonia tonneja).

Vuodesta 2023 alkaen varannosta mitätöidään pysyvästi vuosittain päästöoikeuksia, siltä osin kun varannon oikeuksien määrä ylittää edellisvuoden päästökaton suuruuden. Markkinavakausmekanismi tuottaa siis pysyviä päästövähennyksiä vain tämän mitätöinnin osalta, muuten se on vain päästöjen siirtoa nykyhetkestä myöhemmäksi, aikaan jolloin ylijäämä tippuu alle 400 Mt. Ylijäämän ennakoidaan pienenevän, kun mekanismi supistaa tuoreiden huutokaupattavien oikeuksien tarjontaa ja houkuttelee siten käyttämään enemmän aiemmin hankittuja oikeuksia eli ylijäämää. Toisaalta toimijat voivat haluta pitää oikeuksistaan kiinni esim. sijoitusmielessä. Tulevan ylijäämän kehityksen ja siten markkinavakausvarannon tuomien päästöleikkausten arviointi on vaikeaa. Mitä pienempi ylijäämä on tulevina vuosina, sitä vähemmän markkinavakausvarantoon siirrettään nettona oikeuksia, ja sitä vähemmän varsinaisia päästövähennyksiä markkinavakausvarannon mitätöintimekanismi tuottaa. EU julkaisee arvion edellisvuoden ylijäämätilanteesta ja sitä seuraavista markkinavakausmekanismitoimista toukokuisin.

 

4. Mitä päästöoikeuksien hinnasta pitäisi ajatella

Päästökauppaa koskevissa kannanotoissa keskitytään mielestäni liiaksi päästöoikeuksien hintaan, ja hinnan nousu nähdään positiivisena asiana. Tämä johtuu ehkä siitä, että päästökauppa ymmärretään liikaa hiiliveron kaltaiseksi. Hiiliveron tapauksessa hiilen hinta määrittää, että paljonko päästöjä tuotetaan. Väärinymmärrys on ymmärrettävää, sillä kuten liitevideo 2 osoittaa, yksittäisen yrityksen tasolla päästöoikeuksien hinta tosiaan määrittää kyseisen yrityksen päästöjen määrän. Sen sijaan koko EU:n tasolla jaettavien päästöoikeuksien määrä määrittää(yhdessä kysynnän kanssa) markkinoilla päästöoikeuksien hinnan. Päästökaupassa päästöjen vähentäminen nostaa hintoja, hiiliverossa hinnan nostaminen vähentää päästöjä. Tästä erosta voi lukea esim. Marko Terviön kirjoittamasta blogista.

Päästöoikeuksien hintaa voi ajatella kuin hikenä Cooperin testin jälkeen. Mitä pidemmälle juoksee Cooperin testissä, sitä kovempi hiki tulee. Samoin mitä enemmän jaettavien päästöoikeuksien määrää vähennetään, sitä korkeammaksi niiden hinta nousee. Mutta kova hiki ei välttämättä kerro pelkästään pitkästä juoksumatkasta, vaan se voi kertoa myös huonosta kunnosta. Samoin korkeakaan päästöoikeuksien hinta ei välttämättä kertoisi siitä, että jaettujen päästöoikeksien määrä olisi vähäinen, vaan se voi kertoa myös siitä, että vähäpäästöiset energiavaihtoehdot tai energian käytön vähentäminen ovat toimijoille hankalia ja kalliita vaihtoehtoja. Vaihtoehtojen kalleus lisää toimijoiden halua pitäytyä korkeassa fossiilisten käytössä, mikä nostaa päästöoikeuksien kysyntää ja sitä kautta niiden hintaa. Hinta on siis tulosta paitsi EU:n päättämästä päästöoikeuksien tarjonnasta, niin myös siitä miten hankalaa EU:n päättämään tarjontaan sopeutuminen on eri toimijoille kokonaisuudessaan. Siksi päästöoikeuksien korkeasta hinnasta ei sinällään pidä iloita, vaan sitä tulee aina peilata siihen paljonko päästöjä vähennetään.

Päästöoikeuden hinnan nousussa on toki se hyvä puoli, että se parantaa vähäpäästöisen energian kannattavuutta ja voi lisätä siihen kohdistuvia investointeja. Jotta tämä taas johtaisi päästövähennyksiin, tarvitaan lopulta joka tapauksessa päästöoikeuksien määrän vähentämistä.

Päästöoikeuksien hinta on ollut nousussa vuoden 2017 lopusta saakka, kun markkinavakausvarannon kiristyksistä päätettiin, ja nykyinen hinnannousu onkin todennäköisesti seurausta markkinavakausvarannon myötä tehtävistä päästöoikeuksien tarjonnan leikkauksista ja toimijoiden odotuksista tulevien vuosien vastaavista leikkauksista. Tätä kirjoittaessa päästöoikeuksien hinta on 26,52 euroa päästötonnilta. Kun tämä suhteutetaan päästömarkkinan kokoon (1893 miljoonaa vuonna 2018) ja EU:n kansalaisten määrään(513 miljoonaa vuonna 2018), niin kansalaista kohden päästöoikeuksille tulee hintaa n. 98 euroa vuodessa. Tämä luku antaa jotain osviittaa siitä, että paljonko päästökauppa on nostanut esimerkiksi tehdastuotteiden, sähkön ja kaukolämmön kustannuksia yksilölle vuositasolla verrattuna siihen, että päästökauppaa ei olisi laisinkaan. Vielä ei paljon hiki tunnu. Päästökauppatulot jaetaan jäsenmaiden kesken, pääasiassa niiden vanhojen päästöjen perusteella. Jäsenmaiden tulee käyttää vähintään puolet päästökauppatuloista ilmastoon ja energiaan liittyviin kohteisiin.

Päästöoikeuksien korkea hinta saattaa olla yksilöitä haitallisempi vientiteollisuudelle, sillä se nostaa tuotannon valmistuskustannuksia ja siten tuotteiden hintoja, mikä voi heikentää kilpailukykyä kilpailluilla globaaleilla markkinoilla. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole selkeitä todisteita siitä, että päästöoikeuksien hinta olisi johtanut hiilivuotoon, eli tuotannon siirtymiseen EU:sta maihin, joissa päästöjä ei hinnoitella. Lisäksi merkittävä osa etenkin vientiteollisuuden yrityksistä saa päästöoikeuksia EU:lta ilmaiseksi hiilivuodon estämiseksi. Ilmaisoikeuksien saajien valinta on kuitenkin aina joillekin epäreilua, ja se vääristää EU:n sisäistä kilpailua. Ilmaisjaon osuutta onkin viime vuosina vähennetty jatkuvasti. Mikäli hiilivuotoa esiintyy, sitä voitaisiin padota hiilitulleilla, eli verottamalla EU:n ulkopuolelta tulevia tuotteita, jotka eivät ole yhtä korkean hiilen hinnoittelun piirissä tuotantomaassaan. Hiilitulleilla voitaisiin myös edistää hiilen hinnoittelun leviämistä globaalisti. EU:n komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen onkin pyytänyt esitettyjä kauppa- ja talouskomissaarejaan suunnittelemaan EU:lle hiilitulllijärjestelmän.

5. Miten päästökauppasektorin päästöjä saataisiin leikattua nykytahtia enemmän?

EU:n päästöoikeuksien nykyinen leikkaustahti (38 Mt vuodessa vuoteen 2020 asti, 48 Mt vuodessa vuodesta 2021 alkaen) on todella hidas esimerkiksi Pariisin ilmastotavoitteisiin nähden, vaikka otetaan huomioon markkinavakausvarannon mahdollisesti tuomat lisäleikkaukset. Lisäksi päästöoikeuksien alhainen nykyhinta osoittaa, että leikkaustahtia voitaisiin kiristää, ilman että siitä seuraava päästöoikeuksien hinnannousu haittaisi Unionin taloutta huomattavasti. Leikkaustahdin kiristämiseen on muutamia vaihtoehtoja.

  1. Ylivoimaisesti tärkein ja varmin keino päästökauppasektorin päästöjen vähentämiseen on päästökaton vuosittaisen leikkaustahdin kiristäminen. Tämä toteutuisi ainakin kiristämällä EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoitetta. Usea taho(mm. Euroopan edellinen parlamentti, Suomen uusi hallitus, Angela Merkel) on ehdottanut, että tavoitetta kiristettäisiin nykyisestä(-40 prosenttia vuoden 1990 tasosta) -55 prosenttiin. Komission uusi puheenjohtaja taas on puhunut -50-55 prosentin kiristyksestä. 2030-tavoite on jyvitetty sektorikohtaisiksi tavoitteiksi, joten sen kiristämisen myötä sektorikohtaisiakin tavoitteita kiristettäisiin, mikä tarkoittaisi myös päästökauppasektorin päästöoikeuksien leikkaustahdin kiristämistä. Tämä mekanismi on esitetty liitevideolla 1. Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa on painotettu kokonaispäästötavoitteen kiristyksen kohdistamista juuri päästökauppasektoriin. EU:n päästötavoitteen kiristäminen vaatii jäsenmaiden yksimielisyyttä, ja EU-politiikassa tulisi nyt toimia tuon yksimielisyyden saavuttamiseksi. Päästövähennyspäätöksiä vastaan hangoittelevat jäsenmaat haluavat EU:lta esimerkiksi taloudellista tukea energianhintojen kallistumisen ja rakennemuutosten(esim. hiiliteollisuuden työpaikat) kompensoimiseksi. Päästövähennyspäätösten kiristämistä puoltavien maiden kansalliset päästövähennystoimet päästökauppasektorilla eivät suoraan laskisi päästöoikeuksien määrää ja päästöjä, mutta ne voisivat osaltaan laskea päästöoikeuksien kokonaiskysyntää ja siten niiden hintaa, mikä voisi vähentää päästövähennystavoitteiden kiristämistä vastustavien maiden vastustusta.
  2. Jäsenmaalla on mahdollisuus vähentää jaettavia päästöoikeuksia myös täysin omalla päätöksellään, siltä osin kuin määrä vastaa jäsenmaan päätöksillä suljetun paikallisen sähköntuotantokapasiteetin päästöjä. Suomella tämä voi tulla mahdolliseksi esimerkiksi kivihiilikiellon myötä. Tällä tavoin vähennettyjen päästöoikeuksien menetetyt päästöhuutokauppatulot lasketaan pois juuri kyseisen jäsenmaan päästöhuutokauppatuloista.
  3. Markkinavakausvarannon parametreja voitaisiin joiltain osin yhä kiristää. Seurattavan ylijäämän ylä- ja alarajoja tai leikkausprosenttia voitaisiin laskea, tai varannon mitätöintirajaa suhteessa päästökattoon voitaisiin kiristää.
  4. Päästökauppaan voitaisiin tuoda lattiahinta. Päästöoikeuksien lattiahinta olisi mekanismi, jossa jaettavien päästöoikeuksien määrää leikataan normaalia vuosittaista leikkaustahtia enemmän aina silloin, kun päästöoikeuksien markkinahinta jää tietyn tason(lattiahinta) alapuolelle. Lattiahinnasta päätettäisiin erikseen, ja se voisi nousta vuosien saatossa. Päästökauppa lattiahinnalla olisi yhdistelmä päästökaupan ja hiiliveron parhaita puolia. Päästöt vähenisivät aina ainakin tietyn verran(päästökauppa), mutta lisävähennyksiä saataisiin aina kun se on edullista (hiilivero). Päästöoikeuksien ylijäämään verrattuna päästöoikeuksien markkinahinta voisi olla luonnollisempi ja ennakoitavampi mittari esimerkiksi markkinavakausvarannon toiminnalle.

Liitevideo 1:

Liitevideo 2:

Globaali hiilivero ja hiiliosinko keinona ilmastonmuutoksen torjuntaan

(Kirjoitus on alunperin julkaistu Viitteen sivuilla: https://www.viite.fi/2019/08/19/globaali-hiilivero-ja-hiiliosinko-keinona-ilmastonmuutoksen-torjuntaan/)

 

1 Johdanto

Kasvihuonekaasupäästöjen hinnoittelu hiiliveron tai päästökaupan kautta on tehokas tapa vähentää päästöjä. Se heikentää korkeapäästöisten energianlähteisen kilpailukykyä ja muuttaa kulutusta vähäpäästöisemmäksi. Hiiliveron haittapuolena on kulutusmahdollisuuksien heikentyminen, mutta tämä haitta on usein pieni suhteessa päästövähennyksien hyötyihin.

1.1 Alueellisesti toteutettuna hiilen hinnoittelu voi jäädä hiilivuoto-pelon takia kunnianhimottomaksi

Hiiltä verotetaan yleensä tuotteiden tuotannon päästöjen osalta, kuten EU:n päästökaupassa. Korkeiden hiilen hintojen uhkana kuitenkin on, että tuotannon kilpailukyky heikkenee suhteessa maihin, joissa hiilen hinnoittelu on matalampaa tai joissa sitä ei ole lainkaan1. Teollisuustuotantoa voi kansainvälisen kilpailun myötä siirtyä näihin maihin, jolloin globaalit päästövähennykset jäävät pienemmiksi. Vaikka hiilivuodosta ei nykyisillä matalilla hiilen hinnoilla ole selkeitä todisteita, niin sen uhka heikentää päästöhinnoittelun kannatusta ja kunnianhimoa.

1.2 Globaali hiilivero auttaisi hiilivuoto-ongelmaan, mutta ilman globaalia hiiliosinkoa se on epäoikeudenmukainen

Mikäli hiilelle asetetaan yhteinen globaali hinta globaalin hiiliveron (tai esim. globaalin päästökaupan) avulla, niin hiilivuotopelkoa ei ole. Hiilivero voitaisiin kerätä päästölähteestä riippuen joko sen tuotannon tai kulutuksen kohdalla, kumpi vain on helpompaa. Yhteisen hiilen hinnan ongelmana on kuitenkin se, että se haittaa suhteellisesti eniten maailman kaikkein köyhimpiä. Sama hinta, joka ei saa korkean ostovoiman länsimaalaista juurikaan vähentämään päästöjään, voi vaikeuttaa kehitysmaassa asuvan elämää kohtuuttomasti, sillä monia elämisen perustarpeita on vaikea saavuttaa tuottamatta samalla edes jonkin verran päästöjä. Pienituloisella ei ole välttämättä varaa maksaa välttämättömien päästöjensä hiiliveroja. Tämä heikentää globaalin hiiliveron oikeudenmukaisuutta ja kannatettavuutta. Näin siinä tapauksessa, että hiiliveron tuottoja ei jaeta globaalisti.

 

2 Ratkaisuna globaali hiilivero, jonka tuotot jaetaan globaalina hiiliosinkona

Oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaan jokaisella maailman kansalaisella tulisi olla oikeus yhtä suureen hiilidioksidintuotantoon2 . Oikeus hiilidioksidiin tulee koko ajan tärkeämmäksi, jos kaikki vähänkään päästöjä tuottava niukkenee ja kallistuu ilmastotavoitteiden saavuttamisen edesauttamiseksi. Oikeudenmukaisuus toteutuu, mikäli hiiliveron tuotot jaetaan tasan kaikkien maailman ihmisten kesken, sillä näin jokainen saa hiiliosinkona/perustulona summan, joka vastaa keskivertohiilijalanjäljellä elävän hiiliveromenoja. Hiiliveron ja hiiliosingon lopputulos on käytännössä sama kuin vaihtoehtoisessa mallissa, jossa jokaiselle maailman ihmiselle jaettaisiin yhtäläinen (ja vuodesta toiseen laskeva) määrä henkilökohtaisia päästöoikeuksia, ja he voisivat sen jälkeen vapaasti käyttää niitä ja käydä niistä kauppaa keskenään. Hiilivero hiiliosingolla on luultavasti byrokraattisesti helpompi ratkaisu.

Hiiliosingon tuomasta kulutusmahdollisuudesta huolimatta päästöt laskevat, sillä hiiliveron suuruus nousee koko ajan, ja sen myötä on aina vaan järkevämpi käyttää hiiliosinkona saamansa rahat johonkin muuhun kuin hiili-intensiivisiin tuotteisiin ja energianlähteisiin. Arvovaltainen taloustieteilijöiden joukko (mm. 27 Nobel-palkinnon saajaa, ml. Bengt Holmström) on kehottanut Yhdysvaltoja hiiliveron ja hiiliosingon käyttöönottoon.  Ehdotuksen perustelut pätevät myös globaaliin hiilivero/hiiliosinko-järjestelmään, joka on lisäksi kansallista järjestelmää oikeudenmukaisempi.

2.1 Pienituloiset/pienipäästöiset maat kannattavat järjestelmää, sillä hiiliosinko toimii niitä hyödyttävänä globaalina perustulona

Hiilidioksidipäästöt ovat voimakkaasti yhteydessä bruttokansantuotteeseen. Pienituloisissa maissa on pienet päästöt ja korkeatuloisissa maissa korkeat päästöt.Pienituloiset tai pienipäästöiset maat olisivat hiilivero+hiiliosinko -järjestelmässä nettovoittajia rahallisesti, sillä hiiliosinko ylittäisi heidän maksamiensa hiiliverojen määrän. Hiiliosinko toimisi globaalina perustulona. Summa, joka vaikuttaa meidän näkökulmastamme pieneltä, parantaisi maailman köyhimpien elämänlaatua ja yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia huomattavasti. Köyhyyden väheneminen hillitsisi pakolaisuutta. Lisäksi hiiliosinko vähentäisi syntyvyyttä ja väestönkasvua ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin, se vähentäisi vanhusten riippuvuutta lastensa tarjoamasta hoivasta ja taloudellisesta avusta, mikä vähentäisi tarvetta hankkia lapsia. Toiseksi, se parantaisi tyttöjen ja naisten taloudellista asemaa, mikä vähentäisi heidän riippuvuuttaan miehistä ja äidin rooliin joutumisesta. Historiallisesti syntyvyys on laskenut taloudellisten olosuhteiden kehittyessä.

2.2 Korkeatuloiset/korkeapäästöiset maat kannattavat järjestelmää, sillä toinen yhtä oikeudenmukainen vaihtoehto on niille huonompi

Globaali hiilivero/hiiliosinko on poliittisesti kannatettava myös korkeapäästöisissä maissa, sillä niiden kansalaiset voivat korkealla veronmaksukyvyllään käytännössä “hyvittää” korkeita päästöjään matalana päästönsä pitäville. Mikäli pidetään kiinni kaikkien ihmisen yhtäläisestä oikeudesta hiilidioksidin tuottamiseen, niin korkeapäästöisten maiden vaihtoehtona nettomaksamiselle on päästöjen tiputtaminen välittömästi murto-osaan nykyisestä. Hiiliveron maksaminen mahdollistaa asteittaisemman siirtymisen päästöttömään energiantuotantoon, ilman että esimerkiksi olemassa olevaa fossiilienergiainfraa tarvitsee heti hylätä.

 

3 Esimerkkilaskelma globaalin hiiliveron ja hiiliosingon tulonjakovaikutuksesta3

4 Ongelmakohtia ja uhkia

  1. Veronkierto: Mitä suuremmaksi hiilivero nousee, sitä houkuttelevammaksi sen kiertäminen ja välttely tulee. Joissain maissa viranomaisvalvonta voi olla heikkoa tai altista korruptiolle. Järjestelmää varten olisi luultavasti järkevää luoda kansainvälinen valvontaelin. Sen myötä valvonta olisi resurssitehokkaampaa ja luotettavampaa.
  2. Hiiliosingon maksamisen vaikeudet: Optimaalisessa tilanteessa hiiliosinko maksettaisiin jokaisen tilille esimerkiksi kuukausittain. Kehittyvissä maissa väestö ei ole kuitenkaan kaikilta osin valtiollisissa rekistereissä, eikä kaikilla ole pankkitiliä, joten osingon maksaminen aivan kaikille erikseen voi olla hankalaa. Tällaisissakin tapauksissa osingon jakamisessa esimerkiksi valtion hankkeiden kautta tulisi pysyä hiiliosingon universaalissa hengessä. Hiiliosinkojärjestelmä voisi toisaalta lisätä väestörekisterien luontia.
  3. Järjestelmästä ulos jäävät maat: Globaali hiilivero ja globaali hiiliosinko -järjestelmä toimisi parhaiten aidosti globaalina, eli silloin kun kaikki maat ovat järjestelmässä mukana. Mitä useampi maa on poissa järjestelmästä, sitä isommaksi ongelmaksi hiilivuoto muodostuu. Moni maa voi olla haluton liittymään järjestelmään johtuen niiden korkeista päästöistä tai kielteisestä asenteesta asenteesta globaaleihin projekteihin. Varsinkin köyhimmissä maissa lupaus hiiliosingosta voi kuitenkin lisätä kansan halua painostaa päätöksentekijät liittymään järjestelmään. Sisäisen paineen lisäksi järjestelmään kuuluvat maat voisivat kohdistaa järjestelmään kuulumattomiin maihin ulkoista painetta kauppapolitiikan avulla, esimerkiksi hiiliveron suuruutta vastaavilla hiilitulleilla.
  4. Hiiliosinko voi syrjäyttää kehitysapua:  Hiiliosinko olisi merkittävä tulonlähde pienituloisille varsinkin järjestelmän alkuvaiheessa, kun verotuloa kertyy suurten globaalien päästöjen vuoksi paljon. Tämä voi vähentää kehittyneiden maiden halua maksaa kehitysapua kehittyville maille. Lopulta järjestelmän tuomat verotulot kääntyvät kuitenkin laskuun päästöjen tippuessa. Mikäli kehittyneet maat ovat aiemmin vähentäneet kehitysavun maksamista, voi sen takaisin palauttaminen kuitenkin olla poliittisesti hankalaa, vaikka kehitysmaat olisivat yhä heikossa tilanteessa. Ongelman tiedostaminen auttaa sen välttämisessä.

Ville Seppälä, taloustieteiden jatko-opiskelija ja Keski-Suomen tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja

 

Viitteitä/kommentteja

1. Toistaiseksi vain noin 20% kaikista päästöistä on hinnoittelun piirissä: https://openknowledge.worldbank.org/handle/10986/31755?CID=CCG_TT_climatechange_EN_EXT
2.Tämä oikeudenmukaisuustulkinta on korkeatuloisille/korkeapäästöisille maille edullisin. Voidaan argumentoida, että maksukykyisillä tai ennestään paljon päästöjä tuottaneilla mailla pitäisi olla vähemmän oikeutta tuleviin päästöihin. https://www.ilmastopaneeli.fi/wp-content/uploads/2018/10/Ilmastopaneelin-muistio_hyvaksytty_4.6.2018.pdf (sivu 2)
3. Huomioita videossa tehdystä esimerkkilaskelmasta: Globaalit päästöt sisältävät maankäytön muutoksen(Land Use Change) päästöt, Suomen ja Kenian kansalliset päästöt eivät. Maankäytön muutoksen päästölaskenta on puutteellista kansallisella tasolla. Niiden sisällyttäminen muuttaisi kansallisia päästötasoja jonkin verran. Esimerkkilaskelmassa hiilivero asetetaan sen mukaan, että pysytään ennalta määritellyssä hiilibudjetissa. Hiilivero voitaisiin myös asettaa esimerkiksi vastaamaan arviota hiilen yhteiskunnallisesta kustannuksesta. 1170 miljardin tonnin hiilibudjetti perustuu IPCC:n raporttiin ja sen oletuksiin mm. muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksidin kehityksestä. Niiden mahdollisesta hinnoittelusta tulevaa tuloa ei ole huomioitu laskelmassa. Lähteet: Hiilibudjetti: IPCC Special Report: Global Warming of 1.5 ºC, Chapter 2, table 2.2, Päästötiedot: Global Carbon Project. (2018)Väestökehitys: YK.